Kloori, klooriamiini, kloramiini ja kloridi

Mitä on kloori:

Alkuaineena kloori on suoloja muodostava halogeeni, mutta sellaisenaan sitä ei luonnossa esiinny, vaan kloridi(Cl^-)-yhdisteinä. Valkaisu- ja desinfiointiaineena myytävä kloori on hypokloriitin muodossa esim. natriumhypokloriittina (NaOCl). Puhtaassa muodossaan kloori on voimakkaasti reagoiva ja hapettava kaasu, jota käytetään juoma- ja uimaveden desinfiointiin. Kloori lisätään veteen yleensä vapaassa muodossa joko alikloorihapokkeena tai kaasuna, mutta vedessä kaasustakin tulee nopeasti alikloorihapoketta, happoa ja klorideja: Cl₂ + H₂O -> HOCl + H⁺ + Cl^-. Samoin, jos käytetään natriumhypokloriittia, syntyy veden kanssa reagoidessa alikloorihapoketta, sekä hydroksidia(= emäs) ja natriumia: NaOCl₂ + H₂O -> HOCl + OH^- + Na⁺. Jos vedessä on ammoniakkia, niin alikloorihapoke muodostaa yhdessä ammoniakin kanssa klooriamiineja -> NH₃ + HOCl = NH₂Cl + H₂0.  Nämä klooriamiinit ovatkin nykyään vapaata klooria yleisemmin käytettyjä vesijohtoveden desinfiointiaineita, joita vesilaitokset lisäävät vesijohtoverkostoon. Klooria voi näinollen esiintyä vapaassa ja sidotussa muodossa. Nämä vapaat muodot ovat molekulaarinen kaasumuoto Cl_2, alikloorihapoke HOCl ja hypokloriittiioni ClO^-. Näistä HOCl:n desinfiointi tehokkuus on 10 kertaa suurempi kuin ClO^-:sen. Pienimmät pitoisuudet alikloorihapokkeella, jotka voivat aiheuttaa kaikkein herkimmille kalalajeille kuoleman (tietyllä altistumisaikavälillä), ovat viileämpien vesien kalalajeissa luonnossa, luokkaa 0.004 - 0.016 mg/l. Akvaariokalat pysyvät hengissä selvästi suuremmissa pitoisuuksissa, mutta kärsivät pienistäkin pitoisuuksista. HOCl ja ClO-pitoisuuksien keskinäinen suhde riippuu muunmuassa pH-arvosta, kuten alla olevasta taulukosta nähdään

pH	HOCl pitoisuus %	ClO- pitoisuus %
5.5	100	0
6.0	98	2
6.5	95	5
7.0	78	22
7.5	50	50
8.0	22	78

Kloorin vaarat ja haitat:

Kloorin eri muotojen tehokkuus ja samalla haitallisuus menee seuraavanlaisessa järjestyksessä, ensimmäisen ollessa tehokkain/haitallisin ja viimeisen vähinten tehokas/haitallinen: 1. CL₂, 2. HOCl, 3. OCl^- 4. Klooriamiinit, 6. Orgaaniset kloorimuodot. Klooriamiinin muodot ovat tehokkuus/haitallisuus järjestyksessä 1. tri-, 2. di- ja 3. mono-. Omalla tavallaan triklooriamiinia voisi jopa pitää vaarallisimpana kloorin muodoista, koska se on äärimmäisen myrkyllinen ja räjähdysherkkä aine ja muuntuu tähän olomuotoonsa muutamasta sekunnista korkeintaan kymmeniin sekuntteihin (riippuen pitoisuuksista) eli todella nopeasti. Se ei ole vesiliukoinen lainkaan, mutta liukenee esim. nestemäisiin kloorin muotoihin. Vedestä se pääsee ilmaan, jota me ihmiset hengitämme, kaasuna kloorikaasun Cl₂ mukana aiheuttaen hengityselimille vahinkoa.
Kalat: Kloori on akvaariovedessä sitä vaarallisempaa, mitä lämpöisempää vesi on ja mitä alhaisempi pH-arvo on (koska tehokkaimmat kloorin muodot esiintyvät heikkoja muotoja suuremmassa suhteessa happamissa vesissä). Jo pitoisuudet 0.2 - 0.3 mg/l ovat akvaariossa erittäin vaarallisia kaloille. Kloori ärsyttää kalojen ihoa ja silmiä ja saa ne hankaamaan stressaantuneena itseään akvaarion pohjaa ja koristeita vasten. Se myös syövyttää kalojen suojaavat limakalvot ja tunkeutuu kidusten kautta verenkiertoon korvaten hapellisen hemoglobiinin (hemoglobiini kuljettaa happea veressä) hapettomalla. Kloori aiheuttaa myös DNA-muutoksia ja voi aiheuttaa epämuodostumia tai syöpää(ilmestyy kasvaimia). Erityisesti ärhäkämmät kloorin muodot tuhoavat kalojen silmiä, jolloin silmät saattavat aluksi sameutua ja lopulta kala sokeutuu kokonaan. Kloori tekee kalan hiljalleen passiiviseksi ja voimattomaksi, jolloin kala hakeutuu ajanmittaan pohjan tuntumaan oleilemaan apaattisena ja löytyy sitten muutamia päiviä myöhemmin kuolleena.

Kasvit: Myös kasvit kuolevat klooriin ja pieninäkin pitoisuuksina kasvien kasvunopeus hidastuu esim. ärviäis-suvun kasvien kasvu heikkenee selkeästi jo 0.05 mg/l pitoisuuksissa, kun taas yksisoluisen viherlevän(Chlorella pyreniodosa) kasvunopeus puolittuu kloori pitoisuuksien ollessa 0.18 mg/l. Kasvunopeuden hidastuessa myös hapen tuotto hidastuu vaikeuttaen kalojen oloja entisestään. Kloori estää erityisen tehokkaasti kasvien leviämisen kukinnoilla, koska se tuhoaa tehokkaimmin juuri siemenet lyhyehkölläkin altistuksella. Klooriamiini aiheuttaa ravinteiden sidonnallaan kasveille kloroosia eli viherkatoa, erityisesti kasveille saattaa tulla puutetta raudasta, jolloin raudan lisäys ei auta asiaa lainkaan, ennenkuin kloori on poistettu vedestä. Riittävän suuret klooripitoisuudet tuhoavat lopulta kaikki akvaariokasvit. 
Bakteerit: Valitettavasti kloori tehoaa kalatauteja aiheuttaviin bakteereihin huonosti esim. kalatuberkuloosia aiheuttavat mycobacteria suvun bakteerit pystyvät jakaantumaan ja jopa viihtymään huomattavasti suuremmissa kloori pitoisuuksissa kuin kaikkein kestävimmät kalalajit ja kasvit. Annostelu (hypokloriitilla), joka riittää tappamaan esim. ulosteperäiset E. coli ja enterokokit, vaatisi 500 kertaa suuremman määrän (~ 100mg/l) tuhotakseen kalatuberkuloosin aiheuttajat. Hyödyllisten nitrifikaatio bakteerien esim. nitrosomas europaea on todettu laboratorio-oloissa (= vesi täysin puhdasta) lopettavan nitrifikaation kokonaan kloori tai klooriamiini pitoisuuksien noustessa yli 0.5 mg/l pitoisuuksiin. Normaalissa "likaisessa" akvaariovedessä ja vesijohtoverkostossa ammoniumin ja ammoniakin hapetusta nitriitiksi tapahtuu kuitenkin vielä jopa 5 mg/l pitoisuuksissakin jossain määrin. Myös nitrifikaatio bakteerien määrä ja lisääntymiskyky on suhteessa veden klooripitoisuuteen.

Mitä ovat klooriamiinit:

Klooriamiinit ovat sidottuja kloorin muotoja. Klooriamiinien desinfiointi teho on 200 - 10000 kertaa heikompi kuin kloorilla, mutta ne ovat pysyvämpää muotoa, jolloin ne säilyvät suurina pitoisuuksina hajoamattomana vesihanaan asti, kun taas klooria ei välttämättä vapaassa muodossa hanasta tule lainkaan. Klooriamiini on myös hieman vähemmän haitallista kuin kloori, koska se ei muodosta karsinogeenisia eli syöpää aiheuttavia trihalometaaniyhdisteitä(THM) veteen. Toisaalta klooriamiini muodostaa silti vaarallisia sivutuotteita, kuten TTHM:t (=kloroformi, bromoformi, bromidikloorimetaani ja dibromidikloorimetaani), HAA5:t (= monokloro-, dikloro, -trikloro ja monobromo) ja kaikkein vaarallisimpia sivutuotteita, jodilla substituoituja happoja. Klooriamiinin säilyvyys vesijohtoverkostossa perustuu siihen, että klooriamiini ei reagoi elollisen materian kanssa yhtä herkästi kuin kloorin vapaat muodot eli eloperäinen materia ei onnistu sitomaan niin tehokkaasti klooriamiinia matkalla vesijohtoverkostossa. Myös klooriamiinit ovat myrkkyjä kaloille ja niidenkin pitoisuus tulisi pitää mahdollisimman pieninä. Maailmalla vesijohtovesiin lisätään tai syntyy klooriamiineja suuruusluokaltaan jopa 1.5 mg/l - 2.5 mg/l, mutta Suomessa pitoisuudet ovat yleensä huomattavasti pienempiä. Klooriamiinit ovat kloorin yhdisteitä ja niitä esiintyy vesijohtovedessä kolmessa muodossa: monoklooriamiini (NH₂Cl), diklooriamiini (NHCl₂) ja triklooriamiini (NCl₃). Nämä kolme muuntuvat keskenään muodosta toiseen riippuen vesiarvoista ja olosuhteista. Se mikä näistä muodoista dominoi, riippuu pH-arvosta, kloori-ammoniakki suhteesta, ajan hetkestä, epäorgaanisen hiilen kokonaismäärästä, lämpötilasta ja vedenliikkeestä/-ilmastuksesta. Itse muuntuminen voi viedä aikaa minuutista kolmeen viikkoon, riippuen reaktiosta.

Monoklooriamiinista diklooriamiiniksi ja päinvastoin: HOCl + NH₂Cl <-> NHCl₂ + H₂O

Diklooriamiinista triklooriamiiniksi: 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺ tai erittäin hitaasti toisintumalla 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺. Jälkimmäistä voi tapahtua myös suoraan monoklooriamiinista triklooriamiiniksi: 2NHCl₂ + 2H⁺ -> NCl₃ + NH₄⁺. Alhaisimmat myrkylliset pitoisuudet klooriamiinille heikoimmissa luonnossa tavattavissa kalalajeissa ovat 0,014 - 0,029 mg/l suuruusluokkaa, mutta suurin osa akvaariokaloista kestää reilusti tätä suurempia pitoisuuksia. Toisaalta on myös valtavan suuri ero haitallisuuden kannalta, että esiintyykö klooriamiini dominoivana mono-, di- vai tri-muodossa. Tehokkain ja haitallisin on tri-, siten di- ja vähiten haitallisin on monoklooriamiini, jota yleisimmin vedessä esiintyy.

Mitä on kloramiini ja mihin sitä käytetään:

Väärinkäsitysten välttämiseksi klooriamiineja ei pitäisi kutsua kloramiineiksi, koska ne ovat eri asia. Kloramiineista yleisimmät ovat kloramiini-T ja kaliumdikloori-isosyanuraatti. Esim. kloramiini-T on antiseptinen ja desinfioiva aine, kemialliselta kaavaltaan C₇H₇ClNNaO₂S, kun taas (mono)klooriamiini on NH₂Cl. Kloramiinit ovat orgaanisia yhdisteitä; imidejä, amideja tai amiineja, joita käytetään isojen pinta-alojen, mutta myös veden desinfiointiin. Klooriamiinit puolestaan ovat epäorgaanisia yhdisteitä. Vedessä kloramiini hajoaa lopulta klooriksi. Kalan viljelyssä sitä on käytetty myös kalojen kylvetykseen evä-, kidus- ja iholoisten häätämistarkoituksessa. Kylvetyksessä annostuksena on käytetty 1 – 2 mg/l ja kylvetysaika on puolituntia (hankalissa tapauksissa kaksinkertainen aika). Kloramiini on sitä tehokkaampaa mitä happamampaa vesi on ja pH 7.5 kohdilla annostuksen voi jopa kaksinkertaistaa. Se ei tosin sovellu perusakvaristien käyttöön, koska sillä todennäköisemmin tapetaan kaloja useammin, kuin pelastettaisiin niitä. Kloramiini myös syövyttää metalleja ja muovia tehokkaasti, joten on syytä miettiä tarkoin minne ainetta annostellaan.

Myös kloramiini-T on sitä vaarallisempaa mitä lämpöisempää vesi on, mutta pH-arvon vaikutus on erittäin merkittävä, nimittäin kloramiini-T on 6 kertaa myrkyllisempi pH-arvon ollessa 6.5 kuin sen ollessa 9.5. Ei ihme, että tiedemiehet huomasivat jo vuonna 1973, että kloramiini on haitallisempaa kaloille, jotka kasvavat pehmeässä ja happamassa vedessä, kuin kaloille emäksisessä ja kovassa vedessä. Veden kokonaiskovuus näkyy kloramiinin vaarallisuutta heikentävänä seikkana, erityisesti pitkäaikaisessa altistuksessa (kesto vähintään vuorokausia). Tosin pitkä vaikutusaika on muutenkin yksi tärkeimpiä eri kloori muotojen vaikutusta tehostavista tekijöistä. Erittäin pehmeässä vedessä kloramiini on jopa kaksi kertaa myrkyllisempää vesieliöille kuin erittäin kovassa vedessä. Kloramiini on vaarallista heikoimmille luonnossa esiintyville kalalajeille 96-h LC50 pitoisuuden ollessa noin 2.8 mg/l, mutta monet lajit kestävät suurempiakin pitoisuuksia (96 = 96 tunnin altistumisaika ja LC50 = ~ 50% kaloista kuolleet tänä aikana).

Mitä ovat kloridit:

Kloridi on negatiivisesti varautunut ioni eli anioni, näin ollen kloridi-ioni houkuttelee tehokkaasti puoleensa, positiivisesti varautuneita yksiatomisia ioneja, kuten esim. natrium(Na⁺ + Cl- = NaCl eli ruokasuola) ja vety(H⁺ + Cl^- = HCL eli suolahappo). Kloridi ei itsessään ole vaarallinen, mutta saattaa muodostaa yhdisteitä joista seuraa akvaarioveteen jotain ei toivottua esim. pH-laskee rajusti tai kasvien kasvu kärsii. Monissa klooria poistavissa sovelluksissa nimenomaan klorideja jää jäljelle. Kloridit ovat myös kasveille tärkeä hivenaine, joita tarvitaan kasvien yhteyttämiseen. Mangaanin kanssa se hajottaa veden viherhiukkasissa, jolloin kasvi saa tarvitsemansa vedyn. Myös ne kasvit jotka kärsivät rajusti vähänkin liian suurista kloridi-pitoisuuksista, tarvitsevat silti hieman kloridia, kuitenkin liika kloori haittaa kasvien ravinteiden ottoa (erityisesti nitraatin) ja voi tappaa liian suurina pitoisuuksina akvaariokasvit.

Mitä on klooridioksidi:

Klooridioksidia ClO₂ käytetään lähinnä sellutehtailla sellun valkaisuun eli paperin valmistukseen. Sitä saatetaan myös käyttää veden desinfiointiin (natriumkloriitti+kloori tai natriumkloriitti+suolahappo). Se on ilmaa raskaampi kaasu, joka siten painuu alas, se myös hajoaa helposti hapeksi O₂ ja kloorikaasuksi Cl₂.

Kloorin ja kloramiinin poisto:

Klooria saadaan poistettua esim. ilmastamalla vettä sangossa kovasti ja seisottamalla sitä useita päiviä. Toinen vaihtoehto on kiehuttaa vesi tai ainakin päästää vesi mahdollisimman kuumana sankoon, jolloin kloori katoaa kaasuna vedestä nopeammin seisottamalla. Kolmas vaihtoehto on antaa auringonvalon paistaa suoraan hanasta laskettuun veteen sen ollessa vielä sangossa. Sen sijaan klooriamiini ei poistu vedestä näillä keinoilla:

• (Katalyyttinen)aktiivihiilisuodatus [C*] - hajottaa klooriamiinin alkutekijöihin, samoin kuin aktivoitu typpi [N*]
• C-vitamiini - tehoaa eri muodoissaan sekä vapaaseen, että sidottuun klooriin
• Rikkiyhdisteet - esim. kalsium- ja natriumsulfaatit poistavat sekä vapaata klooria, että klooriamiineja. Lähes kaikki näistä ovat haitallisia tai hengenvaarallisia ja vaikuttavat voimakkaasti vesiarvoihin ei toivotulla tavalla (esim. O₂, pH, GH, osmoottinen paine ja sähkönjohtavuus)
• Vetyperoksidi - tehoaa vapaaseen klooriin (H₂O₂ + HOCl -> H₂O + O₂ + HCl), käytännön annostus: 0.48 mg/l vetyperoksidia - 1mg/l klooria kohden
• Humus - esim. turveuutteen muodossa (erittäin heikko klooriamiinia vastaan, mutta tehokas vapaata klooria vastaan -> reagoi orgaanisen aineksen kanssa)
• Vedenparannusaineet - jotkut poistavat vain klooria, eivätkä hajota kloramiinia. Huom! Eräissä vedenparannusaineissa on eri maihin toimitettavissa erissä myös keskenään hieman erilainen koostumus, joten on syytä olla tarkkana sisällöstä
• Muut kemikaalit - esim. Sera Toxivec (poistaa sekä kloorin, että kloramiinin välittömästi)
• UVC-suodatus (-> fotolyysi) - tehoaa klooriin ja klooriamiineihin
• Otsonointi - hajottaa hapettamalla klooriamiinit ja kloramiinit

Aktiivihiili: Aktiivihiili ei sido klooriamiinia itseensä vaan toimii katalyyttinä hajottaen klooriamiinin kemiallisesti. Syntyy hiilioksidia, vetyä, vaarattomia kloridi-ioneja ja ammoniakkia(joka muuntuu happamahkossa vedessä ammoniumiksi):

NH₂Cl + H₂O + C^* -> NH₃ + Cl^- + H⁺ + CO^* => 2NH₂Cl + CO^*-> N₂ + 2Cl^- + 2H⁺ + H₂O + C^*

Aktiivisen hiilioksidin avulla klooriamiini poistuu vedestä kaksinkertaisella teholla ja siitä puolestaan syntyy aktiivista hiiltä(edesauttaa klooriamiinin hajottamista entisestään), vettä, happoa, vaarattomia kloridi-ioneja ja typpeä kaasumuodossa. Näin ollen veden pH-arvo putoaa hieman ja typpeä tulee veteen ammoniumin/ammoniakin muodossa ja vapaana kaasuna. Katalyyttinen klooriamiinin hajottaminen tehostuu, jos pH-arvoa voidaan nostaa. Hiili vaatii vähintään 10 min vaikutusajan klooriamiinin poistamiseen, mutta vaikutusaika olisi syytä olla tätä pidempi. Aktiivihiili poistaa myös vapaata klooria alikloorihapokkeena ja kaasuna Cl₂:  

C* + HOCl -> CO* + HCL ja C + 2CL₂ + 2H₂O -> 4HCL + CO₂.

C-vitamiini: Askorbiinihappo(C₅H₅O₅CH₂OH) ja natriumaskorbaatti(C₅H₅O₅CH₂ONa) ovat kemikaaleista turvallisimpia sekä vapaan, että sidotun kloorin poistamiseen. Ainoat huomioitavat seikat ovat, että edellä mainitut pudottavat hieman pH-arvoa ja vähentävät happipitoisuutta (natriumaskorbaatti ei vaikuta juuri lainkaan pH-arvoon). Nämä muutokset ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin rikkipohjaisia yhdisteitä käyttäessä, eikä synny vaarallisia ydisteitä. Sen sijaan klooriamiinin hajotuksessa lopputuotteena syntyy ammoniakkia, joka on kaloille haitallista, mutta muuntuu lopulta turvalliseen muotoon ammoniumiksi. Käytännössä annostus on tavallista C-vitamiinia(= askorbiinihappo) 2.5 mg / 1 mg klooria tai natriumaskorbaattia 2.8 mg / 1 mg klooria kohden. Askorbiinihappo poistaa klooria seuraavanlaisesti: C₅H₅O₅CH₂OH + HOCl -> C₅H₃O₅CH₂OH + HCl + H₂O ja C₅H₅O₅CH₂OH + Cl₂ -> C₅H₃O₅CH₂OH + 2HCl. Klooriamiinin poisto tapahtuu seuraavanlaisesti: 2C₅H₅O₅CH₂OH + 2NH₂Cl -> 2C₅H₃O₅CH₂OH + 2NH₃ + 2HCl. 

Jos annostus määriteltäisiin teoreettisesti eli laskemalla, niin esim. askorbiinihapon ja alikloorihapokkeen moolimassat laskemalla saataisiin suhdeluku 3.36:1 askorbiinihappo:aklikloorihapoke, mutta tällöin ei huomioitaisi eri muuttujia joita todellisuudessa akvaariovedessä ilmenee, joten on suotavaa käyttää käytännön suosituksia, jotka on oman alansa ammattilaiset määritelleet. C-vitamiini saattaa myös laskea veden kokonaiskovuutta, riippuen siitä missä suhteessa se reagoi kloorin kanssa verrattuna kalkkiin: 2(C₆H₈O₆) + CaO₃ + 2H₂O -> C₁₂H₁₄CaO12 * 2H₂O + CO₂. 
Huom! myös C₆H₈O₆ = askorbiinihappo eli C-vitamiinin synteettinen muoto.

Rikkipohjaisia kalsium-, natrium- ja magnesium yhdisteitä kloorin poistoon:
Rikkipohjaiset aineet ovat huonoja kloorin poistoon, eikä alla lueteltuja aineita tule käyttää akvaarioveteen lainkaan. Ne tuhlaavat vapaata happea vedestä, erityisen tehokkaasti tämän tekevät natriumbisulfiitti (NaHSO₃), natriummetabisulfiitti (Na₂S₂O₅) ja rikkidioksidi (SO₂). Rikkidioksidi laskee veden kokonaiskovuutta huomattavasti, sen lisäksi, että se on myrkyllinen kaasu. Natriumtiosulfaatti (Na₂S₂O₃) puolestaan on verenkiertoon tai ruuansulatuskanavaan joutuessaan kova myrkky ja muutenkin erittäin myrkyllinen kaikille vesieliöille. Lisäksi kaikki näistä aineista laskevat pH-arvoa enemmän tai vähemmän, sekä ärsyttävät ihoa, silmiä, limakalvoja ja hengityselimiä. Natriummetabisulfiitti (Na₂S₂O₅) saattaa jopa aiheuttaa hengenvaarallisen astmakohtauksen.

Vapaan kloorin poisto:	Sidotun kloorin poisto:
CaS2O3 + HOCl + H2O -> CaSO4 + HCl + S	SO2 + NH2Cl + H2SO4 -> NH3 + HCl
CaS2O3 + 4HOCl + H2O -> CaSO4 + HCl + H2SO4	Na2S2O3 + NH2Cl + H2O -> Na2SO4 + S + NH3 + HCl
SO2 + H2O + HOCl -> H2SO4 + HCl	NaHSO3 + NH2Cl + H2O -> NaHSO4 + NH3 + HCl
NaHSO3 + HOCl -> NaHSO4 + HCl	Na2S2O3 + 2NH2Cl + 5H2O -> 2NaHSO4 + 2NH3 + 4HCl
Na2S2O3 + 4HOCl + H2O -> 2NaHSO4 + 4HCl	2Na2S2O3 + NHCl2 + 2H2O -> 2Na2SO4 + 2S + NH3 + 2HCl
Na2SO3 + HOCl -> Na2SO4 + HCl	4Na2S2O3 + NHCl2 + 4H2O -> 2Na2S4O6 + 4NaOH + NH3 + 2HCl
Na2S2O5 + 2HOCl + H2O -> 2NaHSO4 + 2HCl	2Na2S2O3 + NH2Cl + H2O -> Na2S4O6 + 2NaOH + NH3 + HCl
2Na2S2O3 + HOCl -> Na2S4O6 + NaCl + NaOH	2Na2SO3 + NHCl2 + 2H2O -> 2Na2SO4 + NH3 + 2HCl
Na2S2O3 + HOCl -> Na2SO4 + S + HCl	Na2SO3 + NH2Cl + H2O -> Na2SO4 + NH3 + HCl
	2NaHSO3 + NHCl2 + 2H2O -> 2NaHSO4 + NH3 + 2HCl
	Na2S2O5 + 2NH2Cl + 3H2O -> 2NaHSO4 + 3NH3 + 2HCl
	Na2S2O5 + NHCl2 + 3H2O -> 2NaHSO4 + NH3 + 2HCl
	Na2S2O3 + 4NH2Cl + 5H2O -> 2NaHSO4 + 4NH3 + HCl

Keinoja, jotka eivät poista klooriamiinia:

Seuraavat keinot eivät poista klooriamiinia vedestä, joko lainkaan tai erittäin huonosti. Tämä johtuu siitä, ettei klooriamiinilla ole sähköistä varausta ja kyseessä on erittäin pysyvä yhdiste.

• Tislaus (klooriamiini on erittäin tiivis ja sitkeästi kasassa pysyvä yhdistelmä)
• Veden ilmastus ja seisotus päiväkausien ajan (kalat ehtivät kuolla vanhuuteen ennenkuin klooriamiinit poistuvat tällä menetelmällä, sikäli mikäli käytännössä mitään edes tapahtuisi; vapaan kloorin ja sidotun kloorin yrittäessä pitää vesiarvoista riippuvaa tiettyä suhdelukua yllä)
• Veden lämmittäminen tai veden laskeminen mahdollisimman kuumana hanasta
• Käänteisosmoosi (ei tehoa toivotulla tavalla)
• Ionin vaihto

Klooripitoisuuden mittaaminen:

Kloorin kokonaismäärä = vapaa kloori + sidottu kloori. Sera Gmbh:n kemistit ovat kertoneet heidän Cl-testinsä havaitsevan myös klooriamiinit. Näin ollen Seran testeillä pitäisi saada mitattua kloorin kokonaismäärä suoraan. Vesilaitokselta ilmoitetut arvot ovat yleensä vapaan kloorin määriä, mutta heidän ilmoittamat arvot voivat olla ihan jotain muuta, kuin mitä hanasta tulee, joten ainoa todellinen tapa saada kloorin määrä selville on mitata se itse suoraan hanavedestä. Kloorin määrää voi halutessaan myös koettaa arvioida maun tai hajun perusteella, mutta näin saadaan lähinnä selville, että ylittääkö kloorin määrä haju- ja mukynnyksen pitoisuuden. Hajukynnykset eli pitoisuus, jonka ihminen pystyy haistamaan: Mono- 0.65 mg/l, di- 0.15 mg/l, triklooriamiini 0.02 mg/l, alikloorihapoke 0.28 mg/l ja hypokloriitti 0.36 mg/l. Makukynnykset ovat hieman hajukynnyksiä pienempiä eli kloorin maistaa vedessä helpommin kuin haistaa.

Turvallinen vaihtoehto vedenvaihdoille:

Jos pelätään vedenparannusaineiden muodostamia yhdisteitä tai itse vedenparannusaineita, niin voidaan käyttää sen sijaan tavallista C-vitamiinia turvallisesti. C-vitamiini eli askorbiinihappo lisätään sankoon heti kun vesi on laskettu hanasta, jolloin klooriamiini hajoaa todella nopeasti ammoniakiksi ja klooriksi. C-vitamiini poistaa kloorin ja ammoniakki muuttuu itsestään bakteerien avulla turvalliseksi ammoniumiksi (usein jo hanavedessä tulee näitä hajottajabakteereita mukana). Jos akvaariossa on pidetty typen pitoisuudet järkevän suuruisina, niin uuden veden mukana tuleva ammonium ei aiheuta vaaraa, eikä haitallinen ammoniakki esiinny niin suurina pitoisuuksina, että pitäisi olla huolissaan. Turvallisuutta voidaan parantaa entisestään tekemällä pienempiä veden vaihtoja useammin, yhden suuren vedenvaihdon sijaan, esim. 15% vedenvaihto kahdesti viikossa tai 10% vedenvaihto kolmesti viikossa. Kloorin jättäminen akvaarioveteen ei ole vaihtoehto, koska kalat, kasvit, kotilot, ravut ja hyötybakteerit kärsisivät siitä silloinkin, kun eivät menetä henkeään.