lauantai 22. syyskuuta 2012

Vihersamennus / Keijulevä (Green water / Algae bloom)

Vihersamennus pienessä akvaariossa, jossa vain todella vähän kaloja ja rapuja.

Yleistä:
Vihersamennuksen aiheuttaa lähinnä yksisoluiset kasviplanktonit(eli fytoplanktonit), Suomessa vihersamennuksen aiheuttajasta käytetään usein yleistävää nimeä keijulevät. Keiju sana tulee keijumisesta, eli veden alla "leijumisesta". Kasviplanktonit käyttävät pääravinteinaan typpeä 16 moolia yhtä fosfori moolia kohden eli jokaista fosfori grammaa kohden ~7.25 g typpeä eli 1 g (orto)fosfaattia ~10.5 g nitraattia kohden. Aiheuttajana ei ole yksittäinen levälaji vaan heimo, johon kuuluu tuhansia eri lajeja (...myös sinilevä kuuluu kasviplanktoneihin, mutta ei liity vihersamennukseen). Vihersamennuksessa saattaa esiintyä vedessä pahimmissa tapauksissa jopa 5 000 000 yksilöä / ml ja sitä voidaan myös käyttää kaikkein pienimpien akvaarion asukkaiden ruuaksikkin, jos kokoluokka ~ 0.1 - 0.001 mm soveltuu kyseisen lajin poikasten ravinnoksi. Luonnossa vihersamennusta ei esiinny syvällä vesissä, koska se tarvitsee paljon valoa.

Vihersamennus uudessa ja vanhassa akvaariossa:
Jos vihersamennus tulee akvaarioon, joka on vasta juuri perustettu, saattaa ongelmasta eroon pääseminen olla vielä suhteellisen helppoa. Kun taas vihersamennus tulee myöhemmin akvaarioon, joka on ollut kypsä jo pitkään, niin ongelma saattaa olla huomattavasti sitkeämpi. Jotkut ovat taistelleet vihersamennusta vastaan jopa kuukausien ajan, ennenkuin on saatu näkyviä tuloksia aikaiseksi, helpommillaan ongelma on saatu nujerrettua alle päivässä ja useimmiten viikko tai pari riittää ongelmasta eroon pääsyyn.

Mistä keijulevä tulee:
On hyvä sisäistää, että vihersamennusta aiheuttavia pieneliöitä on aina jatkuvasti akvaarioissa ja kalalammikoissa, mutta vasta riittävän suurina määrinä ne pystyvät muuttamaan veden sameaksi.
Nämä eri lajien kasviplanktonit menestyvät hyvinkin erilaisissa oloissa, minkä vuoksi samennuksesta eroon pääseminen onkin niin vaikeaa. Ne käyttävät ravinnokseen nitraatin, ammoniumin ja fosfaatin lisäksi myös rautaa, kalsiumia, magnesiumia, sinkkiä, molybdeeniä, happea, mangaania, hiiltä, typpeä, vetyä ja jopa kuparia. Toiset kasviplanktonit eivät siedä lainkaan suolaa ja toiset puolestaan tarvitsevat sitä säilyäkseen hengissä. Ironista kyllä tämä akvaarioita kiusaava kasviplankton on yksi kaikkein tärkeimmistä hapen lähteistä maapallolla ja myös yksi tärkeimpiä hiilidioksidin sitojia.

Ennalta ehkäisy:
Ennalta ehkäisyä ajatellen kannattaa estää auringon paistaminen suoraan akvaarioon vuorokauden kaikkina kellonaikoina. Toisaalta valaisimena kannattaa käyttää vain akvaarioon tarkoitettuja valaisimia ja niistäkin kaikkein parhaimmiksi kokemusperäisesti todettuja (esim. joiden loisteputkimerkkien on jo pitkään epäilty aiheuttavan leväongelmia). Valaisun tehokkuutta ei myöskään pidä viedä äärimmäisyyksiin yleisiin suosituksiin verrattuna. Valaisuajaksi puolestaan riittää varsin hyvin 8 - 10 h /vrk ja ylipitkäksi menevä valaistusaika kannattaa estää käyttämällä ajastimia pistorasioissa. Ruokinta kannattaa suorittaa mielummin vaikka hieman useammin, mutta määrällisesti vähän kerrallaan, niin ettei ruokaa jäisi lainkaan syömättä esim. niin paljon mitä kalat syövät 5 min aikana. Myös yksi paastopäivä viikossa on kalojen terveydelle hyväksi, kun kalan suolisto ja vatsa pääsevät tyhjentymään. Kasvien lannoituksen suhteen ei pidä liioitella, eikä suositus määriä ylittää. Hyvänlaatuinen bakteerikanta tulee pitää elinvoimaisena, varmistamalla riittävä happipitoisuus ja elinpinta-ala bakteereille. Pidä kaikki ravinteet (erityisesti typpi ja fosfori eri muodoissaan) niin pieninä pitoisuuksina, että kasvit juuri ja juuri menestyvät halutulla tavalla. Kaikenkaikkiaan oikeaoppinen akvaarion pitäminen itsessään estää vihersamennuksen puhkeamisen.

Aiheuttaja:
  • Vihersamennuksen yleisin aiheuttaja on ylipitkä valaisuaika, myös väärän tyyppinen valaisu (väärä värilämpötilapainotus valaisimessa tai esim. auringon valo on päässyt paistamaan akvaarioon) ja liiallinen nitraatti-, fosfaatti- ja/tai ammoniumpitoisuus akvaarion vedessä
  • Samennuksen voi laukaista monet eri syyt esim. akvaariopohjan kaivaminen ja siivoaminen, jolloin vapautuu ravinteita veteen runsaasti, yliruokinta, ylikansoitus tai laiminlyöty vedenvaihto ja akvaarion puhdistus
  • Syystä tai toisesta kohonnut akvaarioveden lämpötila (esim. kesähelteet), jolloin keijulevä tulee aktiivisemmaksi ja kasvu nopeutuu huomattamasti
  • Joissain tapauksissa hanavesi itsessään on ollut syystä tai toisesta jo valmiiksi liian ravinnepitoista ja johtanut tehokkaaseen keijulevä kasvuun  
Haitallisuus:
Vihersamennus ei ole erityisen vaarallinen kaloille tai akvaarion muille eliöille, mutta kuluttaa ravinteita vedestä, jotka jäävät näin kasveilta ja hyötybakteereilta saamatta ja toisalta keijulevä estää valon pääsyn kasveihin, lopultaen tuhoten akvaarion kasvit. Yöllä keijulevä kuluttaa happea ja tuottaa hiilidioksidia, joten suodatusta on syytä säätää yöksi suuremmalle (päivällä keijulevä tuottaa happea ja kuluttaa hiilidioksidia yhteyttämiseen). Lisäksi vihersamennus on usein merkki kuormitetusta vedestä, joka saattaa lopulta aiheuttaa tulehdus tyyppisiä kalatauteja.

Tehokkaita keinoja vihersamennuksen poistamiseen:
  • UV-C-Suodatus, riittävän tehokkaalla UV-C-suodatuksella vihersamennusta aiheuttava keijulevä kuolee ja samennus katoaa 1 - 3 vuorokaudessa, riippuen ongelman vakavuudesta ja UV-C-suodattimen tehokkuudesta akvaarion kokoon nähden. Kuollut keijulevä päätyy lopulta suodattimen suodatinpatruunoihin ja pohjaimuroinnissa lappoon ja sieltä sankoon
  • Keijulevää sopivasti suurempien eläinplanktonien lisääminen akvaarioon, esim. likoeläimiä (Infusoria) kasvattamalla ja akvaarioon lisäämällä likoeläimet lopulta syövät keijulevät kokonaan pois akvaariosta, ellei akvaariossa ole pieniä kaloja, jotka syövät likoeläimet pois. Myös muilla saman kokoluokan eliöillä saatetaan päästä vastaaviin tuloksiin. Nitrifikaatio bakteerit eivät kuitenkaan syö keijulevää pois. Tuloksia voidaan odottaa ilmenevän parhaillaan jo vuorokaudessa tai parissa
  • Akvaarion täysi pimennys 1 viikon ajaksi, (Huom! valon puute hidastaa, jopa pysäyttää kalojen kasvun, eikä ole muutoinkaan terveellistä kaloille...ne kuitenkin selviävät viikon pimeydestä varsin hyvin) akvaariokasvit voidaan ottaa karanteeni kipppoon talteen (miksei myös kaloja?), johon niille voidaan järjestää valoa, ravinteita yms. tarpeellista. Akvaario tulisi myös peittää esim. pyyhkellä, että edes huonevalaisimen valo ja etenkään auringon valo ei pääsisi akvaarioon. Näin levä kuolee lopulta
  • Piimaa suodatus (ei koveta vettä, koska sisältämänsä kalkki ja magnesium ovat veteen liukenemattomassa muodossa), piimaata lisätään suodattimeen, koska piimaa on tiheämpää kuin keijulevän partikkelikoko ja lisäksi erittäin imukykyinen materiaali (koostuu kuivaneesta piilevästä muodostuneesta pii-pitoista maa-aineesta eli sendimentistä), joten keijulevä ei mahdu siitä läpi. Aika ajoin suodatin tulee puhdistaa ja laittaa takaisin akvaarioon. Menetelmällä voidaan saada erittäin hyviäkin tuloksia jopa samana päivänä, vaikkakin yleisesti ottaen mekaaniset suodatukset eivät tepsi keijulevään
Muita keinoja:
  • Valaisuajan lyhentäminen 8 tuntiin
  • Valaisu rytmitys, akvaariovalaisimien päällä pitämistä voidaan rytmittää niin, että valot ovat yhtäjaksoisesti päällä suhteellisen lyhyen ajan, jolloin suurin osa kasveista pärjää täysin, mutta monet levälajit ovat pulassa esim.:
    • 5 tuntia aamulla valot päällä
    • 3 tuntia valot pois keskellä päivää
    • 6  tuntia valot illan aikana päällä
  • Ainakin fosfaatti-, nitraatti, rauta ym. hivenaineiden ja ammonium-pitoisuuksien laskeminen, koska keijulevä pystyy hyödyntämään niitä kaikkia ravinnokseen. Erityisen hyvin fosfaattia ohuilla soluseinämillään, varsinkin kasveihin verrattuna
  • Paasto tai ruokinnan vähentäminen viikoksi, lyhyt paasto on kaloille hyväksi, mutta jo viikko tai kaksi alkaa olla kalan terveydelle liikaa, koska ne eivät saa tänä aikana lainkaan vitamiineja, proteiinejä tai muitakaan ravinteita, jotka ylläpitävät immuniteettiä ja hyvää yleiskuntoa. Näin ollen lyhyemmät paastot tai kertaruokinta määrien vähentäminen on suositeltavampaa
  • Keijulevämyrkyt ja sidontaainekemikaalit (esim. Waterlife Algizin G tai Tetra Algorem), vihersamennusta poistavia kemikaaleja, joiden luvataan olevan turvallisia kaloille, kasveille ja akvaarion hyvänlaatuisille bakteereille, on saatavilla sekä puutarhaliikkeistä, että joistain akvaarioliikkeistä. Tällaisia kemikaaleja käytetään usein lammikoissa, mutta soveltuvat myös akvaario käyttöön, tuloksia voi odottaa vuorokauden sisällä
  • Nitraatti-Fosfaatti suhteen saaminen kohdalleen eli luonnonoloissa esiintyvälle tasolle, oikea suhde on suunnilleen T:F 16:1
Hiljattain alkanut tuore vihersamennus.


Erittäin pahaksi päässyt vihersamennus.



Harhaluuloja ja EI toimivia vihersamennuksen "poistamis"keinoja:
Todella usein akvaristit tekevät virheellisiä johtopäätöksiä siitä, että miten vihersamennuksesta pääsee eroon, seurattuaan omaa akvaariotaan. Usein kuitenkin vihersamennus on poistunut itsestään tai jostain muusta kuin oletetusta syystä ja johtopäätökset ovat menneet pahasti pieleen. Toisinaan vihersamennus todellakin poistuu ajan mittaan itsestäänkin, jos akvaario-olosuhteet ovat hyvät.
  • Suuret vedenvaihdot päivittäin jopa viikon tai viikkojen ajan:
    • Tällä keinolla akvaarion hyötybakteerikanta vähenee lopulta olemattomiin ja pahimmassa tapauksessa nitriitti-pitoisuudet saattavat nousta kaloja tappavalle tasolle
    • Poistetun veden mukana, akvaariosta pois saadun, keijulevän tilalle kasvaa nopeasti uutta, eikä varsinainen ongelma poistu
    • Toisaalta hanavesi sisältää aina, ainakin jonkinverran (määrät riippuvat monesta seikasta), ravinteita ja täten saa keijulevän kasvun tehostumaan entisestäänkin, varsinkin jos keijulevä on jo ehtinyt kuluttaa esim. nitraatit ja fosfaatit akvaariosta muuten jo lähes kokonaan pois. Finlex:n laatimien vesijohtoveden kemiallisten vaatimusten mukaan vesijohtovedessä voi olla eri ravinteiden pitoisuuksia seuraavanlaisesti: Nitriitti <0.5 mg/l, Nitriittityppi <0.15 mg/l, Nitraattityppi 11 mg/l, nitraatti <50 mg/l. Suosituksia puolestaan annetaan seuraavanlaisesti: Sähkönjohtavuus <2500μS/cm, ammonium <0.5 mg/l, mangaani 50 μg/l. Eri vesilaitokset ja muut vedenpuhdistukseen tai -laatuun liittyvät tahot ovat määritelleet vesijohtoveden laaduksi esim. ammonium <0.5 mg/l, fosfaatti <0.1 mg/l, mangaani 0.05 mg/l ja rauta <0.2 mg/l
    • Suuret vedenvaihdot stressaavat aina kaloja ja muuttavat myös vesiarvoja haitallisesti, joillakin akvaristeilla on tällaisissa vedenvaihdoksissa räjähtänyt lopulta kalatautiepidemia vihersamennuksen lisäksi akvaarioon
  • Nitraatin lisääminen akvaarioon:
    • Jotkut akvaristit luulevat, että koska nitraatti on toisinaan 0 mg/l vihersamennuksen tullessa akvaarioon, niin vihersamennus olisi alunperinkin johtunut nitraatin vähyydestä. Toinen syy tähän luuloon voi johtua siitä, että useammat kasvit pystyvät hyödyntämään nitraattia kohtuullisesti verrattuna levään, kun taas fosfaattia kasvit tarvitsevat paljon vähemmän ja pystyvät sitä hyödyntämään hitaammin kuin levät. Kasviplanktonit itseasiassa tarvitsevat nitraattia enemmän kuin fosfaattia voidakseen hyvin. Vihersamennus voi ilmestyä akvaarioon myös nitraattipitoisuuden ollessa erittäin korkealla >50 mg/l. Nitraatin niukkuus johtuu yleensä siitä, että keijulevä on itse jo tuhlannut kaiken nitraatin ja sen lisääminen ei auta, koska keijulevä pystyy hyödyntämään myös nitraatin tehokkaasti ravinnokseen pahentaen ongelmaa entisestään. Myöskään kasveja on turha yrittää auttaa vihersamennuksen aikana, vaan ensin vihersamennus on saatava akvaariosta pois tai ainakin jollain tasolla kuriin
  • Turve lisäys:
    • Saattaa toimia tai sitten ei, nimittäin humus ja parkkihapot saattavat haitata keijulevän elämää suurestikkin, mutta toisaalta turpeen mukana tulevat ravinteet kuten rauta, päinvastoin pahentavat ongelmaa. Lopullinen vaikutus voi olla mitä tahansa
  • Auringonvalon päästäminen akvaarioon tai terraariovalaisimen lisääminen akvaarioon:
    • Luonnossa vihersamennusta näkee varsinkin lammikoissa, joihin auringonvalo pääsee paistamaan suoraan ja vieläpä pitkin päivää. Auringonvalolla ei ole mitään tekemistä UV-C suodatuksen kanssa, koska auringon valosta ei pääse vaarallista UV-C-valoa lainkaan maapallolle (otsoni kerros estää sen täysin) ja nimenomaan tämä UV-C-valo on se, jonka avulla keijulevä saataisiin tuhottua. Terraario- ja kasvihuone UV-lamput eivät myöskään sisällä lainkaan UV-C-valon aallonpituuksia, mutta sen sijaan edellä mainitut vain saavat keijulevän kasvamaan entistäkin paremmin

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Lämmitin

Akvaariossa tarvitaan lämmitintä, paitsi nostamaan lämpötila haluttuun, mutta myös pitämään lämpötila vakaana/muuttumattomana. Akvaariossa käytetään lähinnä kahden tyyppisiä lämmittimiä, sauva- ja pohjalämmittimiä. Näistä jälkimmäisiä käytetään huomattavasti harvemmin (enemmänkin käytössä kasvialtaissa) ja akvaarioharrastusta aloittelevan ei edes tarvitse tutustua pohjalämmittimiin. Mitä pienemmästä akvaariosta on kyse, niin sitä helpommin lämpötila pääsee muuttumaan. Akvaarion lämpötila pyrkii muuttumaan muun muassa yöllä, kun akvaariovettä lämmittävät valaisimet suljetaan ja aina kun talon ovia tai ikkunoita availlaan esim. asunnon tuuletuksen vuoksi.

Lämmön karkaaminen akvaariosta tapahtuu kolmella eri tavalla: 
1. Säteilemällä ympäristöön akvaarion yläpuolelta (peitelasit akvaarion päällä hidastavat hieman)
2. Johtumalla lasin läpi ilmaan tai akvaariopöytään (voidaan hidastaa hieman laittamalla akvaarion alle ja taakse esim. stryroksia tai alumiinipaperia)
3. Ilmaan haihtuvan veden mukana (lämpöisempi ja nopeasti liikkuva vesi haihtuu nopeammin)

Pohjalämmittimet:
Pohjalämmimet ovat yleensä vastus-, matto- tai johtotyyppisiä ja kiertävät pohja-aineessa koko akvaarion pohjapinta-alan alueella, tehostaen lämmöllä kasvien juurikasvua ja kierrättäen vettä, sekä ravinteita pohjassa hitaalla vauhdilla. Lämmin pohjavesi pyrkii nousemaan ylös ja viileämpää vettä tulee tilalle, jolloin pohja ei myöskään mene tukkoon yhtä helposti kuin tavallisesti. Pohjalämmittimen tehtävä ei ole kuitenkaan lämmittää akvaarion vettä haluttuun lämpötilaan, eikä pohjalämmittimeen tule asentaa termostaattia, koska tällöin se ei olisi välttämättä koskaan päällä sauvalämmittimen nostaessa veden lämpötilan tehokkaammin haluttuun (sauvalämmitin on nimittäin aina tehokkaampi kuin pohjalämmitin ja täten kumoaisi pohjalämmittimen päällä olemisen). Pohjalämmittimet ovat kaikenkaikkiaan melko harvinaisia akvaarioharrastuksessa ja monet pitävät niitä täysin turhina. Pohjalämmittimien hintahaarukka on noin 40 - 90 eur.

Sauvalämmittimet:
Sauvalämmittimessä on lämpötila-asteikko, johon säädetään haluttu lämpötila (toimivat yleensä puolen asteen tarkkuudella). Sauvalämmitintä EI SAA KOSKAAN käynnistää, kun lämmitin on ilmassa, vaan vasta vedessä. Muussa tapauksessa lämmitin hajoaa. Lämmitin saattaa myös olla toimiva, vaikka se ei käteen lämpöiseltä tuntuisikkaan (jotkut akvaristit ovat polttaneet lattiaan syviä mustia reikiä luullessaan lämmitintä hajalliseksi ja unohdettuaan johdon pistokkeeseen). Perinteisten sauvalämmittimien lisäksi saa lämmittimiä myös muovisuojakuorisina, jolloin tietyt akvaariossa pidettävät eläimet yms. eivät pääse vahingoittumaan (esim. merivesiakvaariossa on tällaisia otuksia) kuumuudesta, suurin osa akvaarion asukkaista kuitenkin osaa pysyä lämmittimestäturvallisen etäisyyden päässä. Muovikuoriset lämmittimet ovat yleensä myös iskunkestäviä. Saatavilla on myös ulkosuodattimeen tai vesipumppuun, letkujen välille liitettäviä malleja, jolloin rumia lämmittimiä ei tarvitse laittaa akvaarion sisälle ja tilaakin säästyy vähän. Sauvalämmittimien hintahaarukka on noin 16 - 30 eur, joten hinta ei ole hankkimisen esteenä.

Sauvallämmitin kannattaa ostaa hieman alakanttiin mitoitettuna esim. 60 l kokoiseen akvaarioon 50W, mielummin kuin 75W. Näin siksi, että jos lämmittimen termostaatti sattuisi joskus hajoamaan, niin tehokkaampi lämmitin ehtii nostaa lämpötilan nopeammin liian korkealle ja täten myös tappaa kaikki kalat akvaariosta. Tämä ilmiö tunnetaan myös nimeltä "kalakeitto" (uusissa lämmittimissä tosin on tähänkin omat turvakeinonsa). Toinen syy on se, että tehokkaampi lämmitin nostaa veden lämpötilan nopeasti ja naksahtaa pois päältä ja tämä edestakaisin naksuminen kuluttaa lämmittimen nopeammin loppuun, kuin hieman tehottomamman lämmittimen, joka joutuu olemaan lähes koko ajan toiminnassa. Tätä lieveilmiötä voi kuitenkin poistaa erillisellä pistorasiaan kiinnitettävällä ajastimella, jolla voidaan säätää lämmitin olemaan esim. 30 min päällä ja 30 min pois päältä tai ihan miten itse on kokemuspohjaisesti parhaaksi koettu.

Sauvalämmittimen sijoittaminen:
Lämmitin kannattaa sijoittaa niin, että se tulee mielummin lähemmäs pohjaa, kuin pinnan tuntumaan, ettei syntynyt lämpö katoaisi niin tehokkaasti akvaariosta. Paikka kannattaa myös valita sellaiseen kohtaan, jossa vesi virtaa tehokkaasti esim. suodattimen suuaukon lähelle, jolloin lämpö leviää nopeasti ympäri akvaariota.

Esimerkki Eheim merkkisten sauvalämmittimien teho-tilavuus riittoisuudesta (soveltuu moneen muuhunkin lämmitin merkkiin):

50W = 25 - 60 l
75W = 60 - 100 l
100W = 100 - 150 l
125W = 150 - 200 l
150W = 200 - 300 l
200W = 300 - 400 l
250W = 400 - 600 l
300W = 600 - 1000 l

Voidaan myös käyttää yleistä nyrkkisääntöä 1,25W / l, jolloin esim. 60l akvaarioon tulisi hankkia vähintään 75W lämmitin.

Lämmitysaika:
Teoreettinen aika joka kuluu veden lämmittämiseen voidaan laskea lämpöopin kaavoilla, myös tarvittava lämmitin teho voitaisiin laskea, mutta se olisi erittäin teoreettista, koska valtavan monet asiat vaikuttavat tarvittavan tehon määrään (esim. lasien massa + lämmönjohtavuus + paksuus ja ominaislämpökapasiteetti, hiekan määrä + ominaislämpö ym., veden määrä + valaisimet, kansilasit, akvaarion päällyspinta-ala, huoneen tilavuus + lämpötila yms yms).
Veden lämmittämiseen tarvittava energia lasketaan kaavalla: ΔE = c * m * ΔT. Kaavassa ΔE on tarvittava energia määrä ja yksikköinä voidaan käyttää joulen sijaan [kJ], c on aineen ominaislämpökapasiteetti ja yksikkönä käy [kJ / (kg * °C)], m on massa ja yksikkö [kg], ΔT on lämpötilan muutos ja yksikkönä voidaan käyttää kelvinin sijaan myös astetta [°C]. Ominaislämpökapasiteetit ovat taulukkotietoa ja vedelle tämä arvo on 4,19 kJ / (kg * °C). Lämpö energian ja tehon avulla saadaan lämmitysaika, joka kuluu veden lämpötilan saamiseksi kohdelämpötilaan.

Esim. 50W lämmitin ja 60l akvaario (vesi halutaan lämmittää 20°C:sta -> 28°C:seen):
ΔE = 4,19 kJ / (kg * °C) * 60 kg * 8°C = 2011,2 kJ = 2011200 J
P = ΔE / t => t = ΔE / P = 2011200 J / 50 W = 40224 s = 670,4 min = 11,2 h

torstai 6. syyskuuta 2012

Tiikerilumme (Nymphaea lotus)

Tiikerilumpeen (vihreä muunnos) kelluslehdet kovan & emäksisen veden akvaariossa.


Tiikerilumme kuuluu lummekasvien heimoon (Nymphaeaceae) ja se tunnetaan myös sen vanhalla nimellä tiikerilootus, egyptinlotus, Sacred lotus, white Egyptian lotus, Sweet Scented Water Lily, Cow Cabbage, Sweet-Scented Pond Lily, Pond Lily, Toad Liy, Nymphaea zenkeri, Wild Pond Lily, Tiger Lotus ja Egyptian White Water-lily. Tiikerilumme ei kuitenkaan ole Lootus (Nelumbonaceae) heimon kasvi, joten vanha nimi johtaa harhaan. Tiikerilumme on ulkonäöltään yksi näyttävimpiä kasveja akvaariossa, mutta joskus akvaristit vierastavat sitä, koska tämä kasvi saattaa estää valonsaannin muilta kasveilta valtavilla lehdillään. Hinnaltaan tiikerilumme ei ole halvimmasta päästä, koska vaikka se kasvattaakin lehtiä nopeasti, niin uusia itsenäisiä alkuja ei niin helposti saadakkaan, jos lainkaan. Tiikerilumme on kelluslehtinen vaan ei kelluva kasvi, joka soveltuu erittäin hyvin, myös avonaisiin akvaarioihin ja ulkoaltaisiin, sekä karppilammikoihin. Kysessä on juurakkokasvi, ei sipuli, eikä oikein myöskään mukulakasvi. Mukulakasveilla on halkaistuna kauttaaltaan yhteneväinen pyöreähkö mukula, kun taas sipulikasveilla on halkaistuna monikerroksinen suomu- tai kerrosvarastolehdistö, juurakko puolestaan muistuttaa mukulamaiseksi paisunutta juurirakennetta. Maavarrella voidaan sitten tarkoittaa esim. kaikkia näitä.

Yleistä: 
Kun akvaarioon tuodaan uusi tiikerilumpeen taimi, niin aluksi kasvaa uppovarsia ja lehtiä, jotka jäävät kauaksi vedenpinnasta, mutta jos varsia ei katkota missään vaiheessa, niin ennenpitkään kasvaa pidempiä varsia selvästi pienempi kokoisine kelluslehtineen, varret itseasiassa kasvavat helposti akvaariotakin korkeammaksi, jolloin kelluslehdet ulottuvat joka puolelle akvaarion pintaa. Varsia ja juuria karsimalla kasvi pysyy upposkasvia, mutta myös erittäin voimakas valaistus vähentää kasvin tarvettaa kasvattaa pintalehtiä. Sen voisi ulkoiselta olemukseltaan odottaa olevan hidaskasvuinen ja vaikea kasvi, mutta se kasvattaa vähintään yhden lehden viikossa ja täyttää koko akvaarion yllättävänkin nopeasti. Aluksi kasvaa varsi, jonka päässä on kahdeksi rullaksi kääriytynyt lehti, varren kasvettua haluamalleen korkeudelle lehti avautuu ja on jo valmiiksi melkoisen kookas, mutta kasvaa nopeasti vieläkin kookkaammaksi.

Sijoittaminen akvaariossa:
Tiikerilumme kannattaa sijoittaa keskelle akvaariota, sekä pituus-, että leveyssuunnassa, koska tiikerilumme leviää joka suuntaan jopa 30 cm säteellä. Pohjamateriaalina kannattaa käyttää soran sijaan hiekkaa, jossa lannoitteet pysyvät paremmin. Juuria ei tarvitse jättää hiekan pintaan, kuten vallisnerian kohdalla, vaan juuret tunkeutuvat varsin hyvin kaikkein pienirakeisimmassakin pohja-aineksessa.

Luonnon olosuhteet:
Luonnossa tiikerilummetta esiintyy ojissa, lammikoissa, järvissä, joissa ja suoalueilla. Näissä vesistöissä ne ovat sijoittuneina kohtiin, joissa vesi ei juurikaan virtaa tai on täysin seisovaa esim. rauhalliset jokien levennykset ym. Luonnossa tämä kasvi saa myös runsaasti ravinteita ja auringonvaloa, joka auttaa myös kukinnon syntymiseen. Luonnon oloissa afrikassa lämpötila on noin 27 °C.

Vesiarvot:
Viihtyy parhaiten tehokkaasti valaistussa, happamassa, kirkkaassa/puhtaassa vedessä, joka virtaa hitaasti ja on suhteellisen lämpöistä. Kyseessä on kuitenkin erittäin helppo ja nopea kasvuinen kasvi, joka menestyy myös neutraalissa tai hieman emäksisessä ja kovemmaskin vedessä ja vaikka vesi virtaisikin kohtuullisen nopeasti. Tämän ovat monet akvaristit saaneet todeta omassa akvaariossaankin, vaikka päinvastaistakin on väitetty. Korkea pH-arvo toki haittaa mikroravinteiden imeytymistä kasviin, mutta pohja- ja neste lannoituksella on mahdollista pitää tiikerilumme kukoistavana myös emäksisessä vedessä.

Ulkonäkö:
Suuret lehdet (halkaisijaltaan jopa 20 cm) kasvavat pinnalla, jos niiden annetaan kasvaa pintaan, mutta kukka kasvaa jopa hieman pinnan yläpuolelle. Kukka (myös halkaisijaltaan lähes 20 cm) on yleensä vitivalkoinen keltaisella kukinto-osalla, mutta siinä saattaa näkyä pilkahdus vaaleanpunaistakin. Kasvista on olemassa akvaarioharrastuksessa kahta värivaihtoehtoa, punainen ja vihreä. Molemmissa värivaihtoehdoissa lehtien alapinnat ovat violetin värisiä. Vihreässä versiossa lehti on pääsosin vihreä, mutta siinä on punertavia (viiniinpunaisia, mutta lehden alapuolella enemmän violetin värisiä) laikkuja. Punaisessa versiossa lehdet ovat pääosin punertavia, mutta niissäkin on punertavia laikkuja. Lehdissä esiintyy myös lähes ruskehtavia sävyjä, mutta vähemmän. Kasvin juuret kasvavat todella pitkiksi, joka suuntaan, ja ne ulottuvat pienemmissä akvaarioissa helposti koko akvaarion pohjapinta-alalle hiekan alla. Usein tiikerilumme on liian kookas kasvi pieniin akvaarioihin, ja se saadaankin kasvamaan hieman kitukasvuisena, kasvattamalla se alunperin sopivan pieneen ruukkuun akvaarion pohjalla. Akvaarioharrastuksessa esiintyvistä tiikerilumpeista on usein poistettu kokonaan juurakko, josta uusia tiikerilumpeen alkuja kasvaisi. Ne poistetaan jo tahallisestikkin siksi, että akvaristit eivät pystyisi myymään kyseistä kasvia toisilleen, vaan rahat päätyvät akvaarioliikeiden kautta kasvin viljelijöille.


Lannoitus, ravinteet & valontarve:
Tiikerilummetta voi pohjalannoittaa esim. punasavikuulilla ja valotehoa voi tarjota tavallistakin runsaammin (ei kuitenkaan ole syytä pidentää valaisuaikaa, vaan valon laatu ja määrä ovat tärkeitä 12 h ehdoton takaraja ja 8 h on jo riittävästi) jolloin kannattaa lisätä myös hiilidioksidin määrää. Pohjalannoituksen lisäksi voidaan käyttää myös nestemäistä lannoitusta, mutta pohjalannoituksen merkitys on huomattavasti suurempi. Näin kasvunopeus kiihtyy selvästi. Tiikerilumme menestyy kuitenkin varsin hyvin jopa ilman minkäänlaista lisälannoitusta ja ihan tavallisella keskiverto valomäärällä. Kukintoa haluttaessa auringonvalokin on hyväksi, eikä pintalehtien varsia saa katkoa.

Tiikerilumme lääketieteen käytössä:
Tiikerilummetta käytetään myös yrttinä lääketieteellisiin ja ravinto tarkoituksiin. Siitä hyödynnetään kukat (teeksi lämpimän hyvänolontunteen saamiseksi tai tupakan tapaan poltettavaksi), varret , siemenet (mausteeksi), lehdet (ihonhoitoon, ihonalaisiin loistulehduksiin, raskausvaikeuksiin ja silmävaivojen hoitoon) ja juurakot (punatautiin, ripuliin ja yleisiin heikkoustiloihin). Muita käyttötarkoituksiaovat esim.: parkinsonin taudin hoitoon, mielialalääkkeisiin, dementiaan, sepelvaltiomotautiin, tehokkaaksi erektiolääkkeeksi, kouristeluun, näkö/silmä ongelmiin, ripulilääkkeeksi, vastustuskyvyn parantamiseen ja skitsofrenian hoitoon. Näitä ominaisuuksia mahdollistaakseen, tiikerilumme sisältää mm.: Nuciferiinia, fosfodiesteraasia, apomorfiinia, bioflavonoidia, glukoosia, raffinoosia, galakturonihappoa, aminohappoa, mannitolia, sakkaroosia ja fytosterolia. Tiikerilumme on myöskin antibakteerinen kasvi eli bakteerimyrkkyjä sisältävä, mikä usein herättää akvaristien mielenkiinnon.

Muuta hoitoon liittyvää:
Mikäli tiikerilumpeen ei haluta valloittavan akvaariota täysin, voidaan varsien trimmaamisen lisäksi tiikerilumme kaivaa akvaarionpohjasta ylös aika-ajoin (esim. kerran vuodessa) ja katkoa juuret lyhyemmäksi, samalla kannattaa puhdistaa ja möyhiä pohja huolellisesti. Tämä kannattaa tehdä myös kasvin kasvutaukojen jälkeen, jolloin tiikerilumpeen juuret voivat alkaa mädäntyä pilalle. Kasvutaukoa ei periaatteessa akvaario-oloissa pitäisi tapahtua, mutta on mahdollista jos osmoottiset olosuhteet, lämpötila, ravinteiden tai valon saanti muuttuu merkittävästi jossain vaiheessa. Myös selvästi kärsineet lehdet varsineen on syytä poistaa pilaamasta vettä ja viemästä tiikerilumpeen kasvupotentiaalia. Tämä kasvi saattaa pitää kasvutaukoja myös hyvissä oloissa määräajoin.

Hintaluokka: ~ 6.5 - 16 eur (hidas ja vaikea lisääntyminen nostaa hintaa)

Lämpötila: 23 - 28 °C
Heimo: Nymphaeaceae
pH: 5 - 8
KH: 1 - 8 
GH: 1 - 20 °dH
Korkeus: 20 - 80 cm
Leveys: 25 - 60 cm
Valontarve: Keskiverto (kasvua nopeutettavissa huomattavasti tehokkaammalla valaistuksella)
Vaikeustaso: Helppo
Lisääntyminen:  
  • Oikeissa olosuhteissa, pienellä kärsivällisyydellä lisääntyy akvaario-oloissakin, mutta silloinkin erittäin hidasta. Monilla akvaristeilla lisääntymistä ei tapahdu
  • Joskus todella harvoin juurista lähtee kasvamaan oma itsenäinen mukulaa muistuttava juurakko, josta saattaa lähteä kasvamaan uusi kasvi, mutta vain jos uudessa juurakossa on kruunu (eli varren tyviosa, joka esim. ruokasipulilla erottuu helposti)
  • Lisääntyy myös kukinnon kautta, kun kukinto alkaa olla kuolemaisillaan ja siemenet putoavat pohjaan ja lähtevät itämään, mutta akvaariossa kukintoa ei välttämättä tapahdu. Kasvi on kaksineuvoinen ja täten pölytystä, eikä kahta erillistä kasvia tarvita. Tiikerilumme kukkii öisin
  • Luonnossa todella helposti leviävä kasvi, kasvaa jopa rikkaruohomaisesti täyttäen lammikot ja muut hitaasti virtaavat vedet
  • Ei lisäänny juurista rönsyilemällä, kuten esim. vallisneriat, vaan juurakosta, jotka ovat kaksi eri asiaa, akvaariotiikerilumpeilla on harvoin alunperin juurakkoa lainkaan
Geotooppi: Itä-Afrikka; Niilin joki, Madagascar, levinnyt myös muualle kuten Etelä-Aasiaan